Työnarkomaani - Minäkö?

Tässä taannoin julkaisin jutun työminän kehittymisestä. Sivulauseista pystyi moni huomaamaan, että olen käynyt läpi muutoksia, jotka ovat johdattaneet minut tähän päivään voidakseni hyvin. Ajattelin kirjoittaa aluksi suunnitelmallisuudesta ja sen yhteydestä työhyvinvointiin, mutta vaihdoin nopeasti aihetta löydettyäni tämän mielenkiintoisen tutkimuksen: "Do I feel ill because I crave for work or do I crave for work because I feel ill?" (Wojdylo ym. 2016). Tässä tutkimuksessa pohditaan itsesäätelyn ja työnarkomaanin välistä yhteyttä ja hyvinvointia.

Henkilö, joka himoitsee työtä eli on ns. työnarkomaani määritellään neljän kategorian kautta (anteeksi huono suomennus jo valmiiksi): 

1) työn tekeminen on pakonomaista 

2) itsensä hyväksyntä tulee työn tekemisen kautta 

3) ennakoidaan helpotusta negatiivista tunteista, jotka tulisi työnteon laiminlyönnillä 

4) neuroottinen perfektionismi 

Eli jos näistä neljästä kohdasta joku kolahti, niin voi olla, että olet työnarkomaanin polulla. Voit käydä testaamassa TÄSTÄ Bergenin työriippuvuusasteikosta, että pitäisikö olla huolissaan? :)

Kävin tänään taas metsässä kävelyllä ja ihailin syksyn värejä. Olen pyrkinyt tähän lähes päivittäin. Tämä on siis jonkinasteista mindfullnesia, jonka on tutkittu auttavan työstä palautumiseen. Minulle tämä keino on myös olla tekemättä töitä taikka näitä tutkimushommia. Pidän yleisesti ottaen työstäni opettajana ja pidän tutkimushommista, joten on vaikeaa rajata työaikaa niiden asioiden osalta joista pitää. Huomaan kuitenkin uupuvani, jos teen niitä mukaviakin asioita liikaa. Minun kohdallani työnarkomaanikäsite ei ole enää relevantti eli ei tarvitse enää olla huolissaan :) Sitä ei ole syytä silti unohtaakaan, ettei se sitten hyppää huomaamatta eteeni metsäpolulla. 

Suomalainen kulttuurimme ihannoi uurastajia, joten ei ole ihme, että saamme hyväksyntää työtä tekemällä. Alkoholismi on helppo tuomita olemaan erittäin huono asia ja epäedullinen yksilön ja hänen läheistensä terveydentilalle. Mielenkiintoinen yhteiskunnallinen kysymys nouseekin siitä, jos on koukussa työhön, onko tämä sitten sallittavaa taikka terveellistä? Se kuka tekee eniten töitä tai on uupuneinen saa jonkin ihmeellisen palkinnon??!! 

Minunkin tulee varoa itseni ruoskimista työn/treenien kautta saadakseni paremman minäpystyvyyden tunteen. Ja kyllä minulle tulee parempi mieli työtä tekemällä; ennemmin teen paljon töitä, kuin mietin että minun pitäisi tehdä (negatiivisen tunteen ennakointi). Eli kohta 2 ja 3 pätee osittain edelleen minuun. Joskus ne olivat nuo kaikki neljä. Nykymaailman työelämässä kun ei pärjää ollakseen neuroottisen perfektionisti ilman että uupuu sen työtaakan alle. Viisaammat ovat sanoneetkin, että se 70% riittää :) 


Entä itsesäätelyn ja työnarkomaanin välinen yhteys ja hyvinvointi? Itsesäätelyä voidaan tutkia monesta näkökulmasta, mutta edellä mainitsemassani tutkimuksessa itsesäätelyllä tarkoitettiin ihmisen kykyä säädellä negatiivisia ja positiivisia kokemuksia. Otetaan esimerkki: Saan työstäni negatiivista palautetta. Miten pystyn tämän käsittelemään, reflektoimaan ja päästämään siitä myös irti? Mitä parempi tämä itsesäätelymekanismi on, sen vähemmän on uhkaa on joutua työnarkomaanin polulle ja sen vähemmän ihminen kokee psykologista stressiä ja saa lisää hyvinvointia työelämäänsä ja samoin muillekin elämänsä osa-alueille. 

Minun piti eilen mennä CrossFit treeneihin ja peruin sen mennäkseni tyttäreni kanssa vaateostoksille. Ajattelin että treenaan kovin sitten kotona myöhemmin. No meninkin sitten 2km pikkuhölkälle ja tein 10min core treeniä kotona. Ei siis mennyt kuten olin suunnitellut. Poikani olisi tähän todennut, että "HUONOSTI MENI ÄITI!" Tämä on nyt vain yksi  pieni esimerkki siitä missä tarvitaan sitä negatiivisten tunteiden käsittelyä  huonosti menneen tehtävän suorittamiseen. 

Voiko tätä itsesäätelyä sitten kehittää 

vai onko se lapsuudessa opittu ominaisuus? 

- tästä ensi kerralla 

Jaksamista sun työpäivääsi! 

Laita halutessasi kommentteja tänne tai minun SOME kanaville:

FACEBOOK/INSTAGRAM: @worklifewellness_jenni 

Vitsit kun toi on ärsyttävä - Vihaista puhetta kollegasta

First things first. Iso kiitos eilen kohtaamalleni opetusalan huikeelle tyypille ja kollegalle, joka antoi palautetta blogistani. Et tiedä kuinka se lämmitti sydäntä, iso kiitos sinulle!

Ja sitten...

Olin viime viikolla Helsingissä opettajaseminaarissa, jossa tapasin kaikilla asteilla työskenteleviä opetusalan ammattilaisia. Etenkin mieleeni jäi luokanopettajiksi opiskelevat nuoret sekä asiantuntijapuheenvuorot. Nuoret istuivat kaikki eri pöydissä ja halusivat tutustua uusiin ihmisiin, keskustelivat, kuuntelivat ja kunnioittivat erilaisia mielipiteitä. Ja mitä näkökulmia asioihin, WAU, tulevaisuuteni on turvattu :) Asiantuntijapuheenvuoroista yksi mielenkiintoisimmista oli arkkipiispa (em). Kari Mäkisen puhe aiheesta "Vihapuhe". Tälläkertaa ei ole kyseessä tutkimuslähdepitoinen kirjoitus vaan tämän puheen innoittama ajatelma työpaikalla tapahtuvasta vihaisesta puheesta sekä NIIN ärsyttävistä työkavereista.

Valitsin muutaman kuvan, jotka voivat herättää erilaisia ajatuksia minusta ihmisenä, kuten "vitsit kun ärsyttävän tekopirteä", "melko rumat korvikset", "miten se asettelee noi huulet noin?", "kuka tämänikäinen ottaa kuvan itsestään uikkareissa" , "aina se on niin treenaavinaan, kuka ottaa edes kuvia silloin kun treenaa oikeesti!" jne. jne. Todellisuudessa sillä ei ole väliä mitä siinä kuvassa on, jos se henkilö muuten vaan pääsee ihosi alle. Silloin tulee puhuttua vihaiseen sävyyn toisesta, koska sille tuntuu löytyvän siinä hetkessä jokin todella hyvä peruste.

Pahimmillaan vihainen puhe muuttuu vihapuheeksi. Kari Mäkisen puhetta referoidessani  sain pomittua muutaman tärkeän seikan. Vihapuhe ei ole sama kuin vihainen puhe, mutta vihaisesta puheesta on lyhyt matka vihapuheeseen. Vihapuhe ei koskaan synny tyhjiössä, vaan sille on olemassa jokin yhteiskunnallinen todellisuus, josta se kumpuaa. Sellainen todellisuus voi olla myös työyhteisössä. Vihapuhe ei ole vihaista puhetta, koska vihainen puhe itsessään on vuorovaikutustilanne. Vihapuhe ei ole koskaan ole vuorovaikutteista. Vihapuhe elää ajan tiedotusvälineissä, saarnoista radioihin ja televiosta someen. Vihapuheen kohteeksi joutuvat usein vähemmistöryhmät.

"Se mitä sanoo on eri mitä toinen ymmärtää"

Työyhteisössä toivonmukaan ei koskaan ole vihapuhetta, mutta olen kohdannut paljonkin vihaista puhetta, omastakin suustani. Aiemmin asiakkaani olivat potilaita tai heidän omaisiaan ja nykyään he ovat opiskelijoita. Monta kertaa olen asiakkaitteni näkökannan ymmärtänyt vihaisen puheen keskeltä, joskin en ole ymmärtänyt ilmaisutavan tarpeellisuutta. Koskaan en ole silti ymmärtänyt miksi kollegat keskenään puhuvat toisistaan kaikenlaista joutavaa vihaista puhetta. On myös mahdollista, että sanomme asioita tietämättämme, että ne loukkaavat toisia. Minulle on käynyt niin muutamia kertoja työelämässä sekä rakkaiden ystävien kesken. Vastuu on myös aikuisella kuulijalla kysyen kollegalta, että mitä sinä tuolla äskeisellä kommentilla oikein tarkoitit? Yksi opettajakollega Helsingin opeseminaarissa sanoi minulle, että opiskelijat olivat kokeneet hänen syyllistyneen opsikelijoita kohdistuneeseen vihapuheeseen, vaikka opettaja oli omasta mielestään heittänyt vain vähän roisia huumoria. Tulisi siis miettiä ihan oikeasti, että se mitä sanoo on eri mitä toinen ymmärtää. Toiselle vitsi on toiselle jopa monen viikon harmituksen aihe.

Opettajaseminaarissa me "vanhat" opet saimme antaa nuorille opettajaopiskelijoille ja nuorelle minälleni ohjeita tulevaan työelämään. Luin muiden ohjeita, ja ne sisälsivät paljon tunne-elämään liittyvää tekstiä, kuten: "Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet", "Älä anna toisten lannistaa sinua", "Pystyt siihen!" jne. Tämä on todellisuus missä elämänne, paljon lannistettuja sieluja työelämässä. Mietinkin tässä, että miksi töissä niin ärsyttää joku ja miksi koemme, että heistä voi vihaista puhetta puhua?

Osallistuin kerran sellaiselle tunne-luennolle, jossa käsiteltiin erilaisia tunnetiloja, niiden ilmaantumista sekä niiden merkityksiä, kuten esimerkiksi vihan tunteen tarpeellisuutta. Näille tunteille on kaikille oma paikka ja aika ja ne ovat meille tärkeitä. Tunteet tulee itselleen sallia, niihin ei vaan saa jäädä jumiin eli "LET it GO"! Jos jokin henkilö herättää vihaisia tunteita, niin voit kysyä itseltäsi että miksi? Voisiko olla, että se ihminen peilaa jotain asiaa sinussa, joka sinulta on jäänyt omassa prosessissa kesken? ITSEÄNI VOIN MUUTTAA. Voin muuttaa tapaani puhua toisille, voin muuttaa tapaani ottaa vastaan ikävät asiat, voin aina uudelleen ihmetellä, että miksi joku on niin saatanan ärsyttävä omasta mielestäni? Ja kyllä näitä minunkin mielestäni on, mutta ei niille tunteille saa antaa liikaa painoarvoa. Hengitys sisään ja ulos ja vaihda maisemaa. Ja hei, onneksi on ihan hirveesti hyvää, ja siihen kannattaa se oma energia keskittää. Hauskaa on huomata myös se, että toisen roska on joskus toisen aarre. Eli voin olla juuri se oikea tuki toiselle ja toiselle se ärsyttävä, jopa vihaisen puheen kohde :)

Poikani inspiroi minua päivittäin. Hän vähät välittää siitä miltä hän näyttää tai mitä muut ajattelevat hänestä (vielä), vaan kiinnostuu siitä miltä itsestään tuntuu :)

Ihanaa viikonloppua!

Seuraa minua  instassa ja facessa: @work.life.wellness 

Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää?

Mihin se aika meni?

Lapsena ei voi odottaa, että aika kuluu nopeammin, yökyläilyt kavereiden kanssa, yksin kotona, seurustelu, ajokortti, yöelämä ja muutto pois kotoa. Mutta jossain kohtaa, en tiedä missä, aika alkoi mennä todella nopeasti. Kesän jälkeen tuli jo joulu ja sitten olikin  jo pääsiäinen. Lapseni kasvoivat vaipoista ulos ja mieheni päästä lähti karvat kohti leukaa. Olen haastatellut ajankulun kokemuksista eri ikäisiä. Poikani (6v.) sanoo, että onko 5 minuuttia pitkä aika? Äitini (60+) kaipailee kovin aikaa, kun oli neljäkymmentä: "Silloin elämä oli ihmisen parasta aikaa" ja  isoäitini ollessaan 90 vuotta sanoi minulle, että jos elää itselleen mielekkäällä tavalla, niin kulutettu aika tuntuu hyvin käytetyltä. Aika hyvin sanottu, vai mitä?

Monissa kuvissani seikkaileva Lyyli kasvoi hetkessä pehmolelusta koiraksi.

Sitten on tämä työelämä. Olen tehnyt erilaisia töitä, töitä joissa tulee katsottua kelloa useamman kerran päivässä, ja töitä joissa aika kuuluu kun siivillä. Työn imu on käsite 2000-luvulta, jonka mukaan ihminen työn imussaan ei huomaa ajan kulua ja kokee työnsä miellekkääksi (Scaufeli & Baker 2004). Työhön käytetty aika ei itsessään tuo työn tuottavuuteen lisäarvoa, vaan miten työn tekijä kokee työn imua työtä tehdessään (Okazaki ym. 2017)

Lähdin nyt aamulla Helsinkiin opettajaseminaariin kuuntelemaan muun muassa työhyvinvointiasiaa.

Nyt siis voisin edellä todeta, että jos koet työsi miellekkääksi, niin aika kuluu töissä nopeasti. Tämä ei varmaankaan ollut rakettitiedettä. 1) Positiivinen ongelma on siis, jos työssä aika ei riitä sen takia, että työ on miellekästä, mutta 2) työ voi olla myös liian kuormittavaa työkuorman ja ajankäytön suhteen, jolloin esimiehen tulisi puuttua työntekijän jaksamiseen. Ja kyllä, sekin on laissa säädetty. Mietin nyt tätä sen positiivisen ongelman kautta. Miten saa ajan sitten riittämään kaikkeen siihen tekemiseen, kun työn lisäksi voi olla opiskelua, toinen työ ja lisäksi läheiset, jotka ansaitsevat huomiomme. Tässä käytän apuna itsensäjohtamisen keinoja, joiden avulla reflektoit, seuraat ja palkitset itseäsi omasta toiminnastasi (Mezo 2009). Tässä on tärkeää pitää focus siinä mitä tekee. Työterveyslaitoksen julkaisu käsittelee ajankäyttöä asiantuntijatyössä (Toivanen ym. 2016) eli puhutaan työstä, jossa työnantaja määrittelee vaan ääriviivat työajalle. Nämä lähteet yhteensovitettuna sain seuraavat 10 vinkkiä ajankäytön hallintaan päivittäisessä tekemisessä.

Näihin voin itse vaikuttaa:

1) Hallitse keskeytykset (pois äänet sähköpostista tai puhelimesta)

2) Aseta itsellesi focuskello (teen nyt tätä hommaa 20 minuuttia ja en anna muiden häiritä)

3) Muista palkita itseäsi (oma kehu haisee ;)....mene vaikka kahville kun homma on tehty, kuuntele yksi biisi työtehtävän jälkeen ihan rauhassa jne.)

4) Työrauhan luominen (onko liikaa meteliä? Korvatulpat taikka yhteiset pelisäännöt työhuoneessa)

5) Tee itsesi kanssa kehityskeskusteluja. (Miksi teen työtäni?..voisinko tehdä muuta?)

6) Priorisoi työtäsi (älä hukkaa aikaa turhiin juttuihin...joihinkin 50% riittää ja panosta tärkeisiin se 80% ja erittäin tärekisiin 95%)

7) Usko itseesi ja puhu itsellesi kauniisti!

8) Nuku riittävästi

9) Älä keksi pyörää uudelleen, vaan kysy kaverilta (voi olla nopeampaa kysyä asiaa, kun käyttää asiaa sen selvittämiseen itse)

10) Aina ei tarvitse olla saatavilla...sano EI! 

Ja lopuksi. Mikään näistä edellisistä ei toimi, jos työssäsi on työyhteisön prosessit pielessä. Esimies on isossa asemassa osoittamaan työntekijälle työtehtävät ja niihin käytettävä aika. Jos aika ei riitä kyseisiin työtehtäviin, niin jotain tulee tehdä eritavalla. Tätä tulee miettiä yhdessä työyhteisön voimin AJAN kanssa. 

Ajanhallinta asiantuntijatyössä ( Toivanen ym. 2016).

Toivottavasti tämä herätti keskustelua ja ajatuksia. En vielä ole päättänyt aihettani seuraavalle viikolle. Saapi laittaa ehdotuksia Instaan tai faceen.

instagram: @work.life.wellness/Jenni Rinne

facebook: work.life.wellness

Hyvää viikonloppua ja muistakaa tehdä mieluisia asioita.