6.9.2020

Loma oli ja loma meni. Missä mennään nyt?

 


Hyvää alkanutta syksyä ihan kaikille. Te, jotka luette minun blogiani ensimmäistä kertaa, säästän vaivaanne selvittää mikä blogi on kyseessä ja kerron sen yhdellä lauseella. Tässä se tulee: "Blogini käsittelee ajankohtaisesti työhyvinvointia eri näkökulmista, mahdollisuuksista vaikuttaa omaan työnhyvinvointiinsa ja etsii mahdollisuuksia löytää arjessa parempaa jaksamista." Olen Jenni Rinne, terveysalan opettaja Turusta, ja jatko-opiskelen työni ohella Turun yliopistossa aiheenani työhyvinvointi.


Minusta on mielenkiintoista miten ihmisen lomavaikutus jatkuu töiden alkaessa. Etsin asiasta lähteitä ja tulin luettuani sellaiseen johtopäätökseen , että ei se kovin kauaa jatkukaan, alle kuukauden siitä, kun palaa töihin. No huh! Odotamme lomaa innolla monta kuukautta, ja sitten yhtä kauan kun loma on kestänyt, olemme taas samassa jamassa kuin ennen lomaa. Jos ennen lomaa olit hyvässä jamassa, niin sitten ei huolta :) Tarvitseeko ihminen sitten lomaa? Tähän luulisi olevan helppo vastaus, että KYLLÄ tarvitsee. Olen jutellut erilailla työstään ajattelevien ihmisten kanssa. Toinen haluaa tehdä 50% työviikkoa aina, ja toiselle on kamala ajatus, jos viikko ei täyty reilulla 50 tunnilla töitä. Voiko ollakin tärkeämpi kysymys, että millaista työtä haluat tehdä? 


Oli mulla loma, näemmä.
Loma oli ja meni


Oletko perfektionisti vaiko et? Tämä meinaan selittää osan syystä, miten koet loman vaikutuksen. Erään tutkimuksen mukaan (Horan, Flaxman & Stride, 2020) perfektionistiksi itsensä tituleeraavat opettajat olivat ennen lomaa lopen uupuneita ja kokivat ahdistuneisuutta ja ärsyyntyneisyyttä. Nämä opettajat pystyivät kuitenkin kivasti palautumaan loma aikana, kun taas ei-perfektionistit tekivät rästiin jääneitä työtehtäviään saamatta varsinaista lomaa työaskareistaan. Perfektionismi itsessään on eri tutkimuksissa koettu olevan syy-yhteys loppuun palamiselle työelämässä. 

Olo oli kolmen työviikon jälkeen siltä miltä näyttää!

Itse koen oloni tällähetkellä kuvan mukaisesti, hikinen ja tukala vaikka hyvinvoinnin voimaa. Tästä samaisesta syystä en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa kauden ensimmäistä blogikirjoitusta, koska minulla on ollut LIIKAA töitä. Minulle sopisi paremmin monta minilomaa vuodessa, kun yksi pitkä loma. Minusta lomien pitäisi olla työelämässä joustavampia soveltuen ihmisen persoonallisiin ominaisuuksiin. Nyt samaa tarjotaan lähes kaikille, ellet sitten ole yrittäjä. Pitää tässä elämäntilanteessa olla kiitollinen, että on töitä, koska on ihan eri asia olla lomautettuna kuin lomalla. Otin nyt viikonloppuna ihan omaa aikaa, syöden, urheillen ja ulkoillen. Nyt taas SELF-HELP jutut käyttöön myös työpaikalla, ei aina 100-lasissa ja muista Jenni käydä työpäivän aikana ulkona! Itse siis kuulun siihen ryhmään, että KYLLÄ, tarvitsen töistä lomaa.

Täällä sain tänään rentoutua! 

Ensikerralla käsittelen psykologista pääomaa, ja miten se liittyy työhyvinvointiin.

Kiva, kun olet ja jaksamista sun työpäiviin!

Jenni

Instagram: worklifewellness_jenni  &  Facebook: work.life.wellness




Lomalta töihin - olinko edes lomalla?