13.1.2020

Työhyvinvointi osana päivittäistä arkea osa 4/5 - Miten sun työympäristö?


Hyvää Alkanutta Vuotta 2020!

Minulla oli aikalailla ongelmia tämän blogin linkittämisen kanssa ja on edelleen. Nimittäin blogini sisältö voi olla arveluttavaa ;) No niin, uskon että siis ihan teknisiä ongelmia. Harkitsen tässä vakavasti omien nettisivujen perustamista ja mahdollisesti jossain kohtaa erilaisten työhyvinvointipalveluiden tuottamista, mutta se ei tässähetkessä ole kovin realistinen ajatus, vai onko?


Aiheena tässä on työympäristö osana työhyvinvointia. Erlaisten lukemieni tutkimusten mukaan työhyvinvointi lähtee pitkälti myös turvallisesta ja hyvinvoivasta ympäristöstä. Viimeaikoina on mediassa puhuttanut sisäilmaongelmat. Varsinkin opetusalalla ja hyvinvointialalla ollaan töissä vanhoissa rakennuksissa, joiden sisäilmanlaatu on heikko, pahimmassa tapauksessa puhutaan jo homeesta. En ole rakennusalan asiantuntija, mutta jokainen meistä tietää millaista on hengittää hyvää ilmaa, melko virkistävää! Kehno sisäilma on työsuojelulain piirissä eli varsinkin kunta-alalla tulisi aina olla yhteydessä sisäilmaan liittyvistä asioista työsuojeluun.



En ole keksinyt tähän muuta nopeaa ratkaisua, kun mennä kehnosta sisäilmasta hengittämään Suomen melko puhdasta ulkoilmaa ihan päivittäin kesken työpäivän. Kun teen töitä kotona, saan vielä parhaan ulkoilukaverin seuraksi. Huomaan, että jaksaminen ja keskittyminen paranee. Minusta jokaisella työpaikalla tulisi olla sellainen työaikaan kuuluva happihyppäys (enkä nyt taroita tupakkataukoja). Itselläni ei ollut koskaan lapsena esimerkiksi poskiontelontulehdusta taikka alahengitystieinfektiota, ja viime vuosien aikana niitä on ollut kourallinen. Tämä voi olla ihan silkkaa sattumaa, mutta uskon, että sisäilmasta kärsivien työntekijöiden ongelmat ovat tosia ja ne tulisi ottaa tosissaan.

Sitten vielä turvallisuusasioihin. Uuden vuoden puheessaan Tasavallan Presidentti otti kantaa muun muassa hoitajien oikeuteen tehdä työnsä ilman pelkoa väkivallasta tai sen uhasta. Tämä olkoon suurin turvallisuuteen liittyvä asia työpaikalla, ei väkivaltaa tai sen uhkaa. Selkeät turvallisuusmääräykset ja harjoitukset takaavat sen, että työntekijät osaavat toimia haastavissa tilanteissa asiaan kuuluvalla tavalla. Hieman samaa aihealuetta liippaa viimevuotiset MeToo- keskustelut sekä työpaikkakiusaaminen. Töissä ei tarvitse kuulla tytöttelyä/pojattelua tai epäasiallisia kommentteja henkilön ulkonäöstä. Valitettavasti olen törmännyt molemmissa ammateissani tähän (hoitaja/opettaja). Asiat voivat olla haastavia ja erittäin henkilökohtaisia ja liittyy vahvasti myös aiemmin kirjoittamaani tekstiin työyhteisöstä. Miten työyhteisössä kohdataan kyseiset ongelmat? Miten niistä puhutaan vai vedetäänkö maton alle piiloon? Tässä ehkäpä kehittämisen ja kehittymisen paikka. Uskon tämänkaltaisesissa asioihin avoimeen keskusteluun.




Viimeisenä työympäristökysymyksenä on konkreettinen lähiympäristö; materiaalit, työvälineet ja onko viherkasveja taikka verhoja :) Estetiikka on toisille tärkeämpää ja esimerkiksi työpöydän siisteys tuo toiselle enemmän hyvinvointia kuin toiselle. Minun työhuoneessani kaikki tietää, että saan välillä päänsärkyä toistenkin työpöytien siistittömyydestä (ja se on yksin minun ongelmani). Työnanatajan kuuluu katsoa, että kaikilla työntekijöillä on tarvittavat välineet ja tilat tehdäkseen työnsä hyvin. En ole esimerkiksi koskaan ollut anestesiahoitajana leikkaussalissa, josta olisi puuttunut nukutusaine. Uutena haasteena työelämälle tulee materiaalien/välineiden ajantasaisuuden ylläpitäminen digitalisaation mennessä kovaa vauhtia eteenpäin. Ja valitettavasti ilman rahaa tämä ei onnistu.






Katsotaan nyt miten tämä blogi etenee linkittämisen suhteen, mutta olen todella iloinen että just SINÄ käyt tätä blogia lukemassa. Lisää kommentteja/keskustelunavauksia saisi tulla SOME-sivuilleni. Katsotaan, jos vaikka keväällä tulisi ihan oikeat kotisivut. Aurinkoa kohti, joka viikko saadaan 20minuuttia lisää valoa!


Tule siis keskustelmaan mun kanssa vaikka somessa asiasta. Oletko jostain kenties erimieltä? Ensikerralla sarjan viimeinen teksti:

Työhyvinvointi osana päivittäistä arkea osa 5/5 - Osaamisen säilyttäminen ja sen kehittäminen.

Jenni

Instagram: worklifewellness_jenni  &  Facebook: work.life.wellness

Lomalta töihin - olinko edes lomalla?