Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajanhallinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajanhallinta. Näytä kaikki tekstit

24.10.2020

Hyvinvoivan etätyön johtaminen


Pitkään olen vältellyt tuottamasta uutta etätyöaiheista tekstiä blogiini. Viimeksi keväällä kirjoitin oman hyvinvoinnin ylläpitämisestä etätyöpäivässä. Osalla suomalaisista etätyöt ovat jatkuneet keväästä tähän päivään asti, osa on ollut välillä töissä ja osan työ ei vain taivu etätyöksi. Ovatko juuri nämä EI etätyötä tekevät onnellisempia? Kävin kevään kirjoituksessani läpi omista lähtökohdistani etäyön plussia ja miinuksia. Nyt olen palannut takaisin töihin töihin, mutta en kuitenkaan normaaliin. Kasvomaskia tulee pitää jatkuvasti työpaikalla, ylimääräisiä kontakteja vältettävä ja mielen valtaa fiilis, että on jatkuvasti alttiina vaaratekijöille. Onko tämä kuormittavaa, KYLLÄ ON! Nyt olen alkanut kaipaamaan takaisin etätöihin, jossa oltiin kuitenkin ihan reilusti ja sovitusti kodin turvassa ja sait suunnitella työt sopimaan tähän muottiin. Nyt ei koskaan tiedä, koska suunnitelmat muuttuvat. Projektit peruuntuvat, suunniteltava uudestaan jne. 


ETÄTYÖKIRJA -suunnittele, sovi ja tee ( Grace, P 2020, toim. Heiskanen, S.)

Minulle toimitettiin kotiin etätyökirja. Ajattelin saavani uutta näkökulmaan etätyön mahdollisuuksiin, mutta tästä näkökulmasta kirja jäi hieman pinnalliseksi raapaisuksi. Kirja toimii sellaisena käyttöoppaana etätyössä huomioitavista asioista esimerkiksi johtajille, joiden alaiset eivät koskaan ole olleet etätöissä. Kirjan nimi olisikin voinut olla etätyön johtaminen, omasta ja organisaation näkökulmasta. Itselleni kirjassa oli liikaa itsestäänselvyyksiä ilman suurempia perusteluita, kuten kodin työpisteestä, häiriötekijöistä ja omasta itsestä huolehtimisesta (kuten käy kävelyllä, syö terveellisesti, pidä yhteyttä työkavereihisi jne.). Vaikkakin nämä asiat ovat minulle täysin itsestäänselvyyksiä, niin en siltikään niitä etätöissäni aina noudattanut, sillä KIIRE/liian tiukka aikataulutus. Jäi lounas syömättä, jäi ulos menemättä ja nivustaipeet huusivat hoosiannaa liiallisesta istumisesta, koska työpiste oli huono. 

Olinko huono johtamaan omaa etätyötäni?

Onko näin kenties käynyt sinulle? 


Kirjan lopusta löysin itselleni mielenkiintoisia asioita, joista osa ennestään tuttuja, nimittäin hyödyllisiä työkaluja etätyöpäivään. Oli ajankäyttötyökalua, nettisivujen bling bling äänien esto-ohjelmia, tiimihallintaa ja hyvinvointiaplikaatioita. Pitäisiköhän organisaatioiden managementin enemmän pohtia näiden työkalujen mahdollisuuksia lisätä työhyvinvointia etätöissä? Oletetaanko organisaatiossa, että nämä asiat osataan jo? Onko organisaatiokulttuuri sellainen, että kaikkeen tulee reagoida heti eikä kolmen päivän päästä? Näistä varmaan olisi hyvä keskustella, että mitä työntekijöiltä odotetaan.


Ehdottomasti MUST etätyöpäivässä - ULKOILU!

Koen olevani melko hyvä johtamaan työtäni, mutta täytyy sanoa, että mikään ominaisuus minullakaan ei estä uupumisen kokemusta työstä, jos työtä on vaan yksinkertaisesti liikaa tai työt kasautuvat. Silloin ei ehdi työn lomassa pitämään hyvinvoivia hetkiä, kuten vaikkapa ulkoilla tai pitää ruokataukoa. Minusta etätyön johtaminen vaatisi todellakin kirjan sanojen mukaan suunnittelua ja sopimista. Ei etätyössä voida olettaa, että ihmiset jaksavat käydä yhtä pitkiä palavereita tai koulutuksia kuin lähikontaktissa, sillä lähes kaikki sosiaalinen vuorovaikutteisuus on otettu siitä pois. Tulisi avoimesti sopia kuinka paljon on riittävästi, suunnitella se hyvin ja sitten toteuttaa. Toivoisin etätyön johtamiseen työkaluja, jotka lisäisivät työhyvinvointiani, kuten ulkoilua. Tämä lähtee organisaatiokulttuurista, mihin halutaan panostaa. Onko ok lopettaa palaveri 15min aikaisemmin ja käyttää tämä aika happihyppelyyn? Onko ok suunnitella päivään työajalla tehtäviä taukojumppia? Onko ok, että sähköposteihin vastataan kaksi kertaa päivässä? Nyt joku voisi naurahtaa yksinkertaisille kysymyksilleni, ja näin toivon, sillä oletetavasti työpaikallasi on silloin nämä asiat huomioiva ilmapiiri.





 Lisää keskustelua organisaatioiden hyvinvointikulttuureista tarvitaan. 
Ihmiset uupuvat, sijaisia uupuneiden tilalle ei ehkä oteta, koska korona. Hyvinvointiin panostaminen nyt jos koskaan ei  ole turha keskustelu.
Huonossa taloustilanteessa se on pitkäaikainen sijoitus!


Mistä aiheista kenties haluaisit kirjoituksia? Kerro ihmeessä!


Hyvää loppusyksyä!

Jenni

Instagram: worklifewellness_jenni  &  Facebook: work.life.wellness

5.9.2019

Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää?

Mihin se aika meni?

Lapsena ei voi odottaa, että aika kuluu nopeammin, yökyläilyt kavereiden kanssa, yksin kotona, seurustelu, ajokortti, yöelämä ja muutto pois kotoa. Mutta jossain kohtaa, en tiedä missä, aika alkoi mennä todella nopeasti. Kesän jälkeen tuli jo joulu ja sitten olikin  jo pääsiäinen. Lapseni kasvoivat vaipoista ulos ja mieheni päästä lähti karvat kohti leukaa. Olen haastatellut ajankulun kokemuksista eri ikäisiä. Poikani (6v.) sanoo, että onko 5 minuuttia pitkä aika? Äitini (60+) kaipailee kovin aikaa, kun oli neljäkymmentä: "Silloin elämä oli ihmisen parasta aikaa" ja  isoäitini ollessaan 90 vuotta sanoi minulle, että jos elää itselleen mielekkäällä tavalla, niin kulutettu aika tuntuu hyvin käytetyltä. Aika hyvin sanottu, vai mitä?




Monissa kuvissani seikkaileva Lyyli kasvoi hetkessä pehmolelusta koiraksi.



Sitten on tämä työelämä. Olen tehnyt erilaisia töitä, töitä joissa tulee katsottua kelloa useamman kerran päivässä, ja töitä joissa aika kuuluu kun siivillä. Työn imu on käsite 2000-luvulta, jonka mukaan ihminen työn imussaan ei huomaa ajan kulua ja kokee työnsä miellekkääksi (Scaufeli & Baker 2004). Työhön käytetty aika ei itsessään tuo työn tuottavuuteen lisäarvoa, vaan miten työn tekijä kokee työn imua työtä tehdessään (Okazaki ym. 2017)


Lähdin nyt aamulla Helsinkiin opettajaseminaariin kuuntelemaan muun muassa työhyvinvointiasiaa.


Nyt siis voisin edellä todeta, että jos koet työsi miellekkääksi, niin aika kuluu töissä nopeasti. Tämä ei varmaankaan ollut rakettitiedettä. 1) Positiivinen ongelma on siis, jos työssä aika ei riitä sen takia, että työ on miellekästä, mutta 2) työ voi olla myös liian kuormittavaa työkuorman ja ajankäytön suhteen, jolloin esimiehen tulisi puuttua työntekijän jaksamiseen. Ja kyllä, sekin on laissa säädetty. Mietin nyt tätä sen positiivisen ongelman kautta. Miten saa ajan sitten riittämään kaikkeen siihen tekemiseen, kun työn lisäksi voi olla opiskelua, toinen työ ja lisäksi läheiset, jotka ansaitsevat huomiomme. Tässä käytän apuna itsensäjohtamisen keinoja, joiden avulla reflektoit, seuraat ja palkitset itseäsi omasta toiminnastasi (Mezo 2009). Tässä on tärkeää pitää focus siinä mitä tekee. Työterveyslaitoksen julkaisu käsittelee ajankäyttöä asiantuntijatyössä (Toivanen ym. 2016) eli puhutaan työstä, jossa työnantaja määrittelee vaan ääriviivat työajalle. Nämä lähteet yhteensovitettuna sain seuraavat 10 vinkkiä ajankäytön hallintaan päivittäisessä tekemisessä.

Näihin voin itse vaikuttaa:

1) Hallitse keskeytykset (pois äänet sähköpostista tai puhelimesta)
2) Aseta itsellesi focuskello (teen nyt tätä hommaa 20 minuuttia ja en anna muiden häiritä)
3) Muista palkita itseäsi (oma kehu haisee ;)....mene vaikka kahville kun homma on tehty, kuuntele yksi biisi työtehtävän jälkeen ihan rauhassa jne.)
4) Työrauhan luominen (onko liikaa meteliä? Korvatulpat taikka yhteiset pelisäännöt työhuoneessa)
5) Tee itsesi kanssa kehityskeskusteluja. (Miksi teen työtäni?..voisinko tehdä muuta?)
6) Priorisoi työtäsi (älä hukkaa aikaa turhiin juttuihin...joihinkin 50% riittää ja panosta tärkeisiin se 80% ja erittäin tärekisiin 95%)
7) Usko itseesi ja puhu itsellesi kauniisti!
8) Nuku riittävästi
9) Älä keksi pyörää uudelleen, vaan kysy kaverilta (voi olla nopeampaa kysyä asiaa, kun käyttää asiaa sen selvittämiseen itse)
10) Aina ei tarvitse olla saatavilla...sano EI! 

Ja lopuksi. Mikään näistä edellisistä ei toimi, jos työssäsi on työyhteisön prosessit pielessä. Esimies on isossa asemassa osoittamaan työntekijälle työtehtävät ja niihin käytettävä aika. Jos aika ei riitä kyseisiin työtehtäviin, niin jotain tulee tehdä eritavalla. Tätä tulee miettiä yhdessä työyhteisön voimin AJAN kanssa. 


Ajanhallinta asiantuntijatyössä ( Toivanen ym. 2016).



Toivottavasti tämä herätti keskustelua ja ajatuksia. En vielä ole päättänyt aihettani seuraavalle viikolle. Saapi laittaa ehdotuksia Instaan tai faceen.

instagram: @work.life.wellness/Jenni Rinne
facebook: work.life.wellness


Hyvää viikonloppua ja muistakaa tehdä mieluisia asioita.

Lomalta töihin - olinko edes lomalla?