19.10.2019

Olenko minä viivyttelijä?

Ventovieraat ihmiset aloittavat yhdessä tekemään ryhmätyötä aiheenaan tutkimusetiikka. Kaikki neljä ovat eri kulttuuritaustaisia ja yhteinen työkieli on englanti. Ohjeistuksen kilahtaessa sähköpostiin yksi ryhmän jäsenistä oli saanut aikaiseksi jo perustaa yhteisen sähköpostiketjun sekä whats up ryhmän ehdottaen heti tapaamista. Kaksi ryhmänjäsentä seuraa kauniisti ensimmäisen jäsenen perässä ja yhdestä ei ole vielä kuulunut mitään. Ryhmätyön pitää olla valmis marraskuun puolessa välissä, onhan siihen vielä aikaa... Mitäköhän tästä pitäisi ajatella? (Ja tämä tarina on tosi)



Katsoin erittäin mielenkiintoisen TED TALK videon youtubesta (jonne voit itse linkittäytyä TÄSTÄ), jossa Tim Urban (kirjailija) kertoo viivyttelijän jalosta taidosta. Herra Urban kertoo asiasta hieman surkuhupaisaan sävyyn, mutta olen myös löytänyt viivyttelijöistä ihan loistavia puolia. Viivyttelemällä voi päästä helpommalla esimerkiksi työelämässä. Ai miksi? Otetaan tilanne, että kaikki saavat saman ohjeistuksen. Tehtävän puolessa välissä huomataan että puolet tehtävän saaneista eivät ole ymmärtäneet tehtävänantoa ja tulee helpottavia tarkennuksia. Viivyttelijä ei ole edes ajatellut koko tehtävää vielä ja pääsee mukaan kevyemmässä kuormassa. Viivyttelijät osaavat myös kuuntelun taidon sekä ottaa vastaan hyviä kalavinkkejä toisilta, jotka ovat olleet jo aiemmin samaisissa vesissä kalastelemassa. Melko fiksua!

Sitten on tarnan toinen puoli. Deadline lähestyy. Viivyttelijä on asiassaan täysin yksin. Kukaan muu, kun hän itse, ei käske saamaan työtehtävää valmiiksi ajallaan. Alkaa tulla kamala kiire, STRESSI. Alkaa ahdistaa ja sitäkään vähää ei saa tehtyä mitä pitäisi. Kohta huomaa olevansa sohvalla syömässä sipsejä ja ottamassa muutaman oluen. Pyykit on märkänä koneessa ja telkkarista tulee Frendien uusintoja, joihin ei pysty keskittymään, kun on niin paljon asioita tekemättä. Pitäisi vielä ulos istuttaa niitä helv... kanervia.





Eli ollakko viivyttelijä vai eikö olla? Kumpaa sinä olet?

Viivyttelyn jalo taito varmasti onkin siinä, että osaa viivytellä juuri oikein määrän aikaa, ei liian kauan eikä liian vähän. Ei saa viivytellä liikaa, että tulisi stressi, mutta joskus viivyttely voi tuoda parempia lopputuloksia, kun ei hätiköi liian aikaisessa vaiheessa. Eräs minua viisaampi sanoi minulle tehdessäni opinnäytetyötä Turun yliopistolla, että Gradu alkaa siitä, kun laittaa kursorin osoittamaan vasempaan reunaan. Ja ehkä se tärkein tässä on ymmärtää, että tuoko niin sanottu turha viivyttely sinulle stressiä. Jos tuo, niin sitten sille asialle tulisi tehdä jotakin, eikö?

Itse kuulun tuohon EI VIIVYTTELIJÄ kategoriaan. Teen kaiken mielummin ennen kuin jälkeen. Menen sohvalle löhöämään vasta kun pesukone on tyhjennetty, koska silloin voin oikeasti rentoutua. Menen koiran kanssa ulos nyt,  kuin mietin että pitäisi lähteä. Eli en mieti, menen vaan ja teen. Nyt sitten minunlaisteni ihmisten pitää harjoitella kärsivällisyyttä ja kuuntelua, jotta voi oppia myös toisilta. Kaikkea ei tarvitse itse häslätä kantapään kautta. Oma vinkkini lukijoille on, että ota läheisyyteesi yksi viivyttelijä (minulla  on yksi ihan paras tyyppi) ja opi häneltä siitä jalosta taidosta ne hyvät puolet ja jätä ne vähemmän hyvät puolet huomiotta. Ja tiedoksi...alussa mainitsemani tarinan pääosan esittäjä en ollut minä, vaan yksi Lähi idästä kotoisin oleva kaveri ;)




Ihanaa viikonloppua!

Jenni

Instagram: worklifewellness_jenni    Facebook: work.life.wellness

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lomalta töihin - olinko edes lomalla?