Ihanaa kevättä!
Aivan mahtavaa on ollut huomata, kuinka taas valoa saa ja siitepölyä hengittää keuhkot täyteen. Luumupuussani on huikean ihanat kukat ja ulkona tarkenee ainakin välillä ilman toppatakkia. Kun tarkkailen luontoa, vaikkakin välillä vaan ikkunan ääressä, niin tulee itselle niin "pieni" olo, ja omat huolet ja murheet pääsevät sopiviin uomiinsa. Olen viimeaikoina joutunut taikka saanut pohtia oikein todenteolla, että mitä se työhyvinvointi oikein sitten on, ja miten sitä voidaan mitata.
Seuraavat johtopäätökset olen tehnyt työhyvinvoinnin mittaamisesta:
1) Työhyvinvointi tulisi määritellä aina omassa kontekstissaan, esimerkiksi eri ammattiryhmillä on erilaisia kuormitustekijöitä työssään.
2) Työhyvinvointia on vaikeaa mitata jokatapauksessa, ja että jos sen taakse menee, niin sitä ei voi mitata koskaan!
3) Työhyvinsointia mitattaessa, tulisi mittaajan kertoa tarkkaan että mitä työhyvinvoinnilla tarkoitetaan. Onko kysesssä työkykyindeksi, fyysinen terveys: vyötärönympärys ja rasvaprosentti vaiko kenties työtyytyväisyys?
Minä tutkin opettajien työhyvinvointia, ja tarkemmin vielä sosiaali- ja terveysalalla työskenteleviä opettajia. Opettajien työhyvinvoinnin määrittelyyn käytän Professori Terhi Saarasen mallia (2007), jossa työhyvinvointi koostuu neljästä osa-alueesta, joissa jokaisessa tulisi vallita tasapaino voimavarojen ja kuormitustekijöiden välillä päästäkseen optimaaliseen työhyvinvoinnin tasoon. Nämä osa-alueet ovat lyhykäisyydessään: 1) yksilön voimavarat, 2) työyhteisö, 3) osaaminen, ja 4) työolot. Jokaista osa-aluetta tulisi mitata tarkemmin erikseen, jotta saadaan tarkempi kuva siitä, mitkä asiat ovat hyvin ja mitkä huonosti. Jos halutaan tulosten pitkäaikaisseurantaa, olisi tärkeää tietysti mitata aina samoilla mittareilla (kuten kunta-alojen kunta10-kysely). Lisäksi olisi hyvä olla sellaisia lyhyitä välimittareita, joista saadaan vaikka neljä kertaa vuodessa tietoa, että missä työyhteisössä mennään tällä hetkellä.
Tutkin yksilön osa-aluetta opettajien työhyvinvoinnissa ja mittaan sitä seuraavien käsitteiden kautta: 1) yksilön voimavarojen ja työn kuormitustekijöiden tasapaino, 2) työn imu ja 3) palautuminen työstä. Uskon, että jos yksilö kokee omien voimavarojen (fyysinen ja psyykkinen terveys ja kunto) olevan riittävät käsittelemään työn tuomia haasteita, kokee työssään työn imua ja palautuu hyvin työpäivän jälkeen, menee yksilön osa-alueella melkolailla hyvin. Mittauksia tehdään tyypillisesti kyselemällä, mutta lisäksi on olemassa sykevälivaihtelut rannekelloista ja sormuksista, joista saa paljon tietoa esimerkiksi ihmisen fysiologisesta palautumisesta.
Olen itse myös opettaja. Omassa työssäni eniten kuormittaa tällähetkellä opiskelijoiden henkilökohtaiset ongelmat ja haasteet, koronan aiheuttama yhteisöllisyyden puute ja lisäksi työmäärän epätasainen jakautuminen työviikoilleni. En pysty oikeastaan vaikuttamaan näistä mihinkään, mutta voin muuttaa omia tapojani suhtautua näihin ongelmiin, eli lisätä omia voimavarojani. Jos näin ei käy, enkä siinä onnistu, tulee uupuminen vastaan...ja kaukana se ei ole todellakaan ollut. Onneksi omia voimavarojani lisää työyhteisössäni omat "voimaihmiset", ja lisäksi teen kaikkeni oman terveyteni ja kuntoni eteen, että nuppi kestää työssä paremmin. Fyysistä voimaa työni ei vaadi, mutta fyysinen kunto auttaa kummasti jaksamaan myös henkisesti haastavissa tilanteissa.
Mitä ajatuksia työhyvinvoinnin mittaaminen tuo SINULLE ja miten sinä määrittelet oman työhyvinvointisi? Voidaan jatkaa keskustelua somessa :)
Seuraavan kuvan myötä, toivon sinulle leppoisia kevätpäiviä :)
Jenni
Instagram: worklifewellness_jenni & Facebook: work.life.wellness
