Päivän sana taitaa olla nyt resilienssi, kun puhututaan poikkeusolojen työelämästä. Resilienssi määritellään Cambridgen sanakirjassa seuraavasti (vapaa suomennos): "Kyky olla onnellinen ja menestynyt myös erilaisten vaikeuksien tai haasteiden jälkeen." Tätä sanotaan suomeksi sinnikkyydeksi, ja joskus jopa sisukkuudeksi, "ÄLÄ ANNA PERIKSI". Tämä resilienssi ei kuitenkaan ole periksiantamattomuutta, vaan enemmän uskoa ja toivoa omaan selviytymiseensä haastavina aikoina. Resilienssiä voidaan tarkastella jopa ihan kansallisella tasolla hyvänä esimerkkinä riehuva pandemia; Miten Suomi ja suomalaiset yhdessä tästä selviävät? En kuitenkaan lähde ihan näin poliititiselle retkelle, enkä edes työyhteisölliselle tasolle, vaan puhun nyt yksilön resilienssistä tämän päivän työelämässä. Onko sille tarvetta? Onko tämä osa työhaastatteluja? Miten sitä voi kehittää?
Resilienssi, tämä ominaisuus, jonka avulla emme jää tuleen makamaan, vaan sinkoamme liekeistä vahvempina uusiin haasteisiin, on osittain jokaisen yksilöllinen ominaisuus. Ympäristö ja elämän tapahtumat muovaavat tätä ominaisuutta melko vahvasti, vaikkakin on osoitettu pientä yhteyttä yksilön genetiikkaan. Lapsuudessa ympäristötekijät ovat pitkälti koti, koulu ja harrastukset. Itse olen syntynyt 1980-luvulla, jolloin motto oli: "Kun kuuseen kurkottaa, niin katajaan kapsahtaa!". Sisua kyllä opetettiin, mutta ei liiaksi uskoa omiin kykyihin lentää. Uskon, että 2000-luvulla syntyneet, nyt jo aikuiset, ovat lähtökohtaisesti kasvatettu enemmän resilienssiä imeväisemmiksi. Uskoa omiin mahdollisuuksiinsa saavuttaa omat tavoitteet ja unelmat. Tämä on toki yleistetty huomio, ja perustuu vain minun omiin ajatuksiini. Itse pidän tätä ominaisuutta tärkeänä, ja jopa pakollisena nykypäivän työelämässä. Asiat muuttuvat nopeasti, ja aina löytyy uusia haasteita.
Miten resilienssiä voisi kehittää? Jos koet usein miettiväsi seuraavia asioita: 1) Ei tämä kuitenkaan onnistu, en osaa 2) Ennen oli asiat paljon paremmin 3) No niin, pieleen meni taas, minähän sanoin 4) Ei minusta ole tähän, ei kannata edes yrittää, voi olla, että resilienssin harjoittaminen olisi sinulle hyödyllistä. Itse kuulun tuohon kategoriaan 1, jossa pohdin asioita, kuten riitänkö tai olenko tarpeeksi hyvä, kannattaako? Olen siinä mielessä onnekas, että ympärilläni on erittäin resilienttejä ihmisiä (jos näin nyt voi sanoa), jotka muistuttavat minulle omista voimistani. Listaan alle nyt konkreettisia vinkkejä, joiden avulla resilienssiä voisi tietoisesti harjoittaa (kaikki ei sovi kaikille):
- pallehengityksellä on tutkitusti yhteys tunteiden käsittelyyn ja hermoston rauhottumiseen. Tätä voi harjoittaa missä vaan, esim. kesken työpäivän vieden aikaa noin 5 min. On kuitenkin tärkeää, että hengität aina omaan tahtiin eikä niin, että videolla ohjaaja määrittelisi tahdin!
🌿 omien tunteiden hyväksyminen
- omien tunteiden hyväksyminen sellaisenaan kun ne tulevat auttavat tunnesäätelyssä ja sen myötä haastavien tilanteiden käsittelyssä. Tätä voi harjoittaa sallimalla tietoisesti itselleen erilaisia tunteita ja tietoisesti tunnistaa näitä vaikka työpäivän aikana. Salliminen ja irti päästäminen: esim. "Olin nyt vihainen...miksiköhän?, palveleeko tämä tunne nyt minua vai kuluttaako?
Tämä harjoitus on minulle erittäin vaikeaa, mutta toisille toimii.
🌿 optimistisuus
- on toki trendikästä olla kyyninen ja inhota positiivisia ihmisiä (enkä nyt tarkoita sarkasmia), mutta positiivisuudella on elämää pidentävä vaikutus ja on yhteydessä moniin terveystekijöihin, kuten sydänterveyteen.
🌿 omien selviytymistarinoiden muisteleminen
- tämä on minulle melkein tärkein harjoitus. Ajatus, että selviän kyllä tästä, koska olen aina ennenkin selvinnyt, on resilienssin ydin. Tämä on vaikeaa, jos on kokenut paljon vastoinkäymisiä elämässään, silloin auttaa seuraava hajoitus melkeinpä paremmin.
- me olemme kyllä ihan varmasti joistain asioista kiitollisia, jopa töissä. Oli se sitten kuukausittainen palkka, hyvät työkaverit, miellyttävä työtuoli taikka eväsleipä. Ajatusten kääntäminen kiitollisuuteen lisää hyvinvointiamme. Tätäkin tulee aluksi ihan miettiä, ja varmaan vaikuttaa jopa naiivilta, mutta yllätys yllätys, se auttaa (ainakin minua).
🌿 omien tavoitteiden konkretisointi
- tätä en ole tehnyt itse, mutta on varmaan se yleisin, jota ihmiset tekevät. Osa tekee toivekartan leikkelemällä lehdistä itselleen mieleisiä asioita, jotta ne tulisivat konkreettisesti esille jopa itselleen. Tämä selkeyttää ajatuksia kohti oman näköistä elämää. En ole lähtenyt tähän varmastikaan siksi, että inhoan askartelua. Luulen, että haastan itseni tänä vuonna ja teen jonkinlaisen hahmotelman tulevaan. Pääasia on, että siihen saa lyhyenkin aikavälin tavoitteita.
🌿 hakeutuminen voimaihmisten pariin
- erittäin tärkeää!!! Jos jokin menee pieleen, niin vähemmän resilienssiä omaavat ihmiset usein kaipaavat jonkun rinnalleen vakuuttamaan, että kaikki järjestyy parhain päin. Edesmennyt anoppini sanoi minulle: "Asioilla on tapana järjestyä." Tätä käytän itselleni edelleen, vaikka hän ei ole valitettavasti sitä minulle enää hokemassa. Siinä muuten oli yksi varsinainen voimaihminen! Voimaihminen ei lyttää, on empaattinen tunteitasi kohtaan ja haluaa sinulle parasta.
Toivottavasti tämä kirjoitus herätti sinussa niitä tunteita, ehkä jopa ärsyyntymistä? Eniten toivon, että sait jonkin idean omaan arkeesi. Minun motto on tänä vuonna, että mene ulos työpäivän aikana, etätyössä pääsin myös hiihtämään 30 minuutiksi 😀.
Mielelläni otan vastaan palautetta ja keskustellaan aiheesta lisää somessa!
Jenni
Instagram: worklifewellness_jenni & Facebook: work.life.wellness
